Teksti: Ninni Norra | Kuvat: Huugo Wahalahti
Mitä tapahtuu vallalle ja tiedolle, kun maailma digitalisoituu? Tätä kysymystä pohdittiin Olean huhtikuisessa afterwork-illassa Helsingin perinteikkäässä Juttutuvassa. Tapahtuma syntyi ajankohtaisesta tarpeesta: alkuvuodesta otsikoihin nousi useita esimerkkejä teknologian ja vallankäytön risteyksistä, kuten Metan palveluissa havaittu valikoiva sensuuri ja Yhdysvaltain hallinnon tiivis vuoropuhelu teknologiayritysten kanssa, sekä yleisemmin 2020-luvun kynnyksellä Kiinasta noussut TikTok-aalto. Tähän kaikkeen Eurooppa on pyrkinyt vastaamaan erityisesti lainsäädännöllä, mutta riittääkö se, kun kyseessä on globaalin informaation ja huomion hallinta?
Tapahtuman seminaariosuus käynnistyi alkumaljojen myötä, kun Olean hallitus toivotti osallistujat tervetulleiksi. Illan aikana kuultiin kolme asiantuntijapuheenvuoroa, jotka käsittelivät digitalisaation vaikutuksia yksityisyyteen, turvallisuuteen ja tiedon muodostumiseen sekä ennen kaikkea vallan muotoihin, jotka ovat usein näkymättömiä mutta vaikuttavia.
Yksityisyys, siis mitä?
Olean varapuheenjohtaja ja Aalto-yliopiston tohtorikoulutettava Marko Ikävalko avasi seminaarin sukeltamalla yksityisyyden historiaan ja nykytilaan. Ikävalko toi esiin yksityisyyden monitahoisuuden – sen juuret antiikin Kreikan ”oikoksessa” ja sen muuttuneen roolin nykyajan datataloudessa. Hän muistutti, ettei yksityisyys ole pelkkä moraalinen oikeus, vaan myös vaihdannan kohde, taloudellinen hyödyke, jonka arvoa yksilöt eivät aina tiedosta.
Meistä jokainen jakaa tietoa jatkuvasti, usein huomaamattaan, tai ainakin sen seuraukset aliarvioiden. Ikävalko nosti esiin niin sanotun yksityisyysparadoksin: ihmiset väittävät arvostavansa yksityisyyttään, mutta toimivat käytännössä päinvastoin. Esimerkiksi ”ilmaiset” palvelut, kuten sosiaalisen median tai sähköpostialustat, joutuu käyttäjä lunastamaan omalla datallaan – “jos tuote on ilmainen, sinä olet se oikea tuote”, muistutti Ikävalko tunnettuun sanontaan viitaten. Harva pysähtyy pohtimaan, kuka tiedon lopulta omistaa ja miten sitä käytetään.
Toisaalta yksityisyyden jakaminen voi tuottaa yhteistä hyötyä esimerkiksi lääketieteellisessä tutkimuksessa tai datayhteisöissä, jotka tuottavat arvokasta tietoa jäsenilleen. Mutta missä menee raja? Ja kuka sen määrittää?
Matematiikka ei tunne poikkeuksia
Seuraavaksi lavalle nousi F-Securen ohjelmistokehittäjä Joona Gynther, joka haastoi illan yleisöä muistuttamalla, että “hyviksille tarkoitettu takaovi” on mahdoton ajatus. Gynther tähdensi, että salaus suojaa kaikkea arkielämässämme pankkipalveluista viestintään, ja sen murentaminen uhkaa kaikkien turvallisuutta. Hän korosti, ettei matematiikkaan perustuvaa suojausta voi valikoivasti heikentää, sillä “matematiikka ei tunne poikkeuksia”: turvallisuus on joko kaikille tai ei kenellekään. Kun järjestelmään rakennetaan takaovi, sen kautta voi tulla kuka tahansa – myös se, jota vastaan järjestelmän suojaus on alunperin rakennettu.
Jalotkaan tarkoitusperät eivät siksi takaa hyviä lopputuloksia. Esimerkiksi Euroopan unionin kaavailema CSAM-asetus esittää viranomaisille oikeutta murtaa viestintäsalaus, jotta lasten hyväksikäyttösisältöjen havaitseminen ja torjuminen helpottuisi. Tavoite on hyvä, mutta esitetty keino vaarallinen. Takaportti avaisi tavallisten kansalaisten yksityiset keskustelut paitsi viranomaisille myös taitaville kyberrikollisille.
Tieto pirstaloituu, valta kasaantuu
Viimeisen puheenvuoron käytti Elsa Kivinen, Faktabaarin projektikoordinaattori ja kansalaisvaikuttamisen asiantuntija. Hän puhui tiedosta ja sen pirstaloitumisesta sekä vallasta, joka kasaantuu niille, jotka hallitsevat tiedon infrastruktuuria.
”Valitsetko ravintolan netin arvostelujen perusteella?”, Kivinen kysyi. Useat meistä tekevät nykyään niin. Mutta entä jos yksi arvostelija antaa 4/5 tähteä erinomaisen ruoan vuoksi ja toinen 2/5 huonon asiakaspalvelun takia, vaikka ruoka olikin maittavaa? Näkökulmat eivät ole keskenään vertailukelpoisia, mikä synnyttää vääristyneen ja epätäydellisen kuvan todellisuudesta.
Kivinen kiinnitti myös huomiota sosiaalisen median taipumukseen valtavirtaistaa marginaalinen ja marginalisoida valtavirta. Algoritmit suosivat äärimmäisiä tai tunteellisesti latautuneita sisältöjä, mikä tekee ”tavallisista” mielipiteistä näkymättömiä. Näin syntyy vaikutelma polarisaatiosta – ei siksi, että ihmiset olisivat aina huomattavasti jyrkempiä kuin ennen, vaan koska teknologia suosii jyrkkyyttä.
Vapaata keskustelua, yhteistä vastuuta
Esitelmien jälkeen ilta jatkui vapaamuotoisena keskusteluna, jossa yleisö pääsi jakamaan omia ajatuksiaan, kysymyksiään ja kokemuksiaan. Ennen vapaamuotoista ohjelmaa Olean puheenjohtaja Ninni Norra esitteli mahdollisuuden tukea ajatushautomon toimintaa liittymällä kannatusjäseneksi. (Katso tarkemmat tiedot ja vuoden 2025 tarjous: https://olea.fi/mukaan/)
Illan puheenvuorot ja keskustelut vahvistivat kuvaa maailmasta, jossa valta on muuttanut muotoaan. Se elää algoritmeissa, käyttäjäehdoissa, datapolitiikassa ja siinä, millaista tietoa ja maailmankuvaa digitaaliset viestintäkanavat korostavat. Teknologia ei ole neutraalia, ja sen kehitys vaatii paitsi teknistä ymmärrystä myös eettistä tarkkuutta. Samalla on oltava varuillaan, kun viranomaiset lupaavat nopeita ratkaisuja yksityisyyden hinnalla. Kriittinen ajattelu ja kontekstuaalisuuden ymmärtäminen ovatkin kenties arvokkainta pääomaa digivallan aikakaudella.
